Skip to content

PGP-osallistujien kokemuksia koulutuksesta

Toimitusjohtaja Tuukka Tuomala, Hämeenlinnan Asunnot Oy (PGP28)

Minulla oli haussa joku ammatillisesti syventävä koulutus, mikä palvelisi omaa työtehtävää laaja-alaisesti. Monelta taholta sain positiivisia kommentteja Kiinkon PGP-koulutuksesta ja pakko myöntää, että en pettynyt. Koulutus antoi laajasti näkemystä kiinteistöalan eri kokonaisuuksista ja erityisesti koulutuspäivien keskustelut sekä välitehtävät syvensivät oppeja. Luennoitsijat oli valittu hyvin ja osasivat työnsä. Oma ryhmäni oli erittäin aktiivinen ja sitoutunut yhteisiin tehtäviin ja meistä muodostui mahtava tiimi. Jokaisella oli omat vahvuudet ja niitä käytettiin tiimin hyväksi. Koulutusohjelma oli sisällöllisesti kattava ja toi paljon uusia ajatuksia, näkemyksiä sekä syväosaamista omaan ammatilliseen tekemiseen. Kokonaisuudessaan erittäin positiivinen ja hyödyllinen koulutusohjelma.”

Kiinteistökehityspäällikkö Jouni Lindberg, Helsingin yliopisto (PGP27)

”Olen aiemmin suorittanut erilaisia koulutuksia ja hain mukaan PGP-koulutusohjelmaan, koska pidin sitä sopivana kokonaisuutena tietojen päivittämiseen ja syventämiseen. PGP-opinnot soveltuvat myös osaksi KJs-sertifikaattihakemusta. Koulutusohjelman anti oli kattava ja korkeatasoinen. Huomasin myös hyvin hallitsemieni osioiden ymmärryksen syvenevän; työelämässä ei ole aina aikaa syventää osaamista. Yksilö- ja ryhmätehtävät mahdollistivat nopean asioiden sisäistämisen.  Ryhmätehtävissä oli mahdollista perehtyä toisten osallistujien keskeisimpiin toimintamalleihin keskustelujen lomassa: ryhmätyöt olivat ikään kuin puolueeton kenttä jonkin erityisen ammattitaidon ytimen siirtämisessä.”

Kiinteistöpäällikkö Johanna Häikiö, SOK Kiinteistöässä (PGP26)

”PGP-kurssin antina oli monipuolinen tutustuminen koko kiinteistöliiketoimintaan. Pidin eri näkökulmista lähestyvien luentojen ja tehtävien muodostamasta kokonaisuudesta. Näkemykseni ja ymmärrys alaan kokonaisuutena laajeni ja myös oman tehtäväkentän ulkopuolella olevat asiat tulivat tutummiksi.
Ilman tarkkaa aikatauluttamista ja ”kalenteroimista”, en olisi mitenkään saanut kaikkia suorituksia valmiiksi vuodessa. Monet välitehtävät, lokit ja päättötyö vaativat oman panoksensa lähijaksojen lisäksi. Koulutusohjelman suorittaminen vaati sitoutumista, mutta vastalahjaksi sai myös entistä laajemman kontaktiverkoston alan ihmisistä.”

Asiakkuus- ja viestintäjohtaja Pirjo Lipponen-Vaitomaa, Turun Ylioppilaskyläsäätiö (PGP24)

”PGP24-koulutusohjelman monialainen kokonaisuus tarjosi aikuiselle opiskelijalle sopivasti säröä ja kehitti ammatillista osaamista. Vahvat taustayhteisöt näkyivät luennoitsijoiden korkeassa tasossa. Asiantuntijoiksi oli valittu kiinnostavia ja särmikkäitäkin tyyppejä, jotka uskalsivat haastaa toisiaan ja kurssilaisia. Vaativat kotitehtävät ja kunkin jakson yhteydessä laaditut oppimispäiväkirjat innostivat soveltamaan kurssilla opittua omassa työssä. Lopputyö tarjosi erinomaisen mahdollisuuden perehtyä kiinnostavaan kehittämishaasteeseen. Oppimistehtävistä saatu kannustava palaute siivitti jaksamista niinä hetkinä, kun tuntui, ettei aika ja osaaminen riitä.Kiinteistöliiketoiminnan johtaminen -koulutusohjelmassa ryhmästä muodostuu helposti.”

Aluejohtaja Jari Tainio, Rakennuttajatoimisto HTJ Oy (PGP25)

”Rakennuttamisen tiimissäni oli kokemusta RAP- ja RAPS-koulutuksista ja täydentääkseni yksikköni koko kiinteistöalan osaamista, päädyin valitsemaan PGP-koulutusohjelman. Itse koulutus oli erittäin hyvä ja monipuolinen sisällöllisesti.
Kiinteistöliiketoiminnan osa-alueet käytiin erittäin kattavasti koulutusohjelmassa läpi kunkin osa-alueen erikoisosaajan ohjauksessa, myös erilaisia näkemyksiä samoihin aihealueisiin nousi hyvin esille. Tämä ruokki omaa ajattelua omaan toimintaympäris¬töön liittyvissä aihealueissa. Itsenäistä työskentelyä oli paljon, mutta hyvin ohjelman runkoon ajoitettuna siten, että kunkin jakson sisältöä joutui soveltamaan. Tutkielman tekeminen vaati aikaa, mutta se oli sen arvoista ja hyödyllistä omaan työhön. Ryhmän kanssa työskentely ja koulutuksen aikainen verkostoituminen
eri tahoilla toimivien osallistujien kanssa oli vielä erinomainen lisä, ehkä jopa arvokkain kokonaisuus koko koulutusohjelmassa.”

Kiinteistöpäällikkö Antero Tenhunen, Pohjola Kiinteistösijoitus Oy (PGP17)

”Koulutusohjelman nimi ”Post Graduate Programme in Asset, Property and Facilities Management” jo sinällään herätti minussa suuria odotuksia vuoden kestävälle koulutukselle, eikä odotusten täyttymisessä joutunut pettymään, päinvastoin. Monipuoliset lähestymiskulmat kiinteistöliiketoimintaan ja sen eri toimijoiden keskinäisiin suhteisiin onnistuttiin taitavasti rakennetun kurssiohjelman ja erinomaisten luennoitsijoiden toimesta tuomaan mielenkiintoisella tavalla esille. Lähiopetuspäivät, lukuisat kotitehtävät, kaksi laajaa tenttiä sekä kurssin lopputyö vaativat jatkuvaa aktiivisuutta, mutta palkintona tehdystä työstä olikin sitten oman ajatusmaailmani laajeneminen ja tietämykseni huomattava lisääntyminen alasta, jolla olen yli kaksikymmentä vuotta työskennellyt. Lisäbonuksena verkostoituminen kiinteistöalaa monipuolisesti edustaneiden kurssilaisten kanssa kantaa myös varmasti hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.”

Kiinteistöpäällikkö Juha Niskanen, Y-Säätiö (PGP18, kurssin priimus)

”PGP- kurssillemme oli valittu opiskelijoita todella laajasti kaikilta kiinteistöalan eri sektoreilta: sijoittajia, rakentajia, omistajia, käyttäjiä. Tämä monipuolisesti valittu opiskelijajoukko on perinteisesti ollut yksi PGPn menestyksen salaisuus. Se mahdollisti mielenkiintoiset keskustelut ja takasi myös hyvät edellytykset kurssin yhteydessä tapahtuvalle verkostoitumiselle. PGP-kurssi on alle vuoden kestävänä työn ohessa suoritettuna tiivis, mutta erittäin haastava. Itse jouduin venymään ja venyttämään päiviä opintojen edetessä melko paljon, mutta todellinen oppimisen ilo ja mm. onnistumiset tenteissä toivat vastapainoksi kaksin verroin hyvän olon tunnetta. Lopputyön tekeminen on mielestäni
kurssin varsinainen huipennus, jossa itse kukin voi laittaa taitonsa ja kykynsä koetukselle. Olen päivätyönäni hoitanut vuosia vuokra-asuntojen omistamista ja vuokraamista, joten minulle oli erityisen avartavaa kuulla ja oppia uusia asioita liikekiinteistömaailmasta ja olenkin jo voinut soveltaa näitä toiselta kiinteistöalan sektorilta tulleita oppeja suoraan omassa työssäni. Lähiopetusjaksojen luennoitsijoista merkittävä osa tulee akateemisesta maailmasta, mikä takaa todella korkealuokkaisen opetuksen ja suorat yhteydet ajankohtaiseen tutkimustietoon kansainvälisestikin. Lisäksi monet kiinteistöalan tunnustetut asiantuntijat tuovat opetukseen teorian lisäksi käytännön kokemuksensa
ns. reaalimaailmasta, joten tästä teorian ja tosielämän yhteisvaikutuksesta on hyvä rakentaa tulevaisuutta.”

Salkunhoitaja Esa Torkko, LähiTapiola Kiinteistövarainhoito Oy (PGP19)

”Kiinteistöliiketoiminnassa menestyminen vaatii tänä päivänä kiinteistösektorin laaja-alaista tuntemista sekä vahvaa verkostoitumista alan eri toimijoiden kanssa. PGP-kurssi tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden perehtyä kiinteistömarkkinoiden osapuolten näkemyksiin sekä tutustua alalla toimiviin ammattilaisiin. Opintojaksojen, etätehtävien, tenttien ja lopputyön suorittaminen työn ohessa vaatii opiskelijalta merkittävää sitoutumista ja motivaatiota. Hyvin järjestetty kurssi täytti odotukseni ja siitä on varmasti hyötyä tulevien työvuosien aikana.”

Johtava asiantuntija Simo Kariluoma, Senaatti-kiinteistöt (PGP19)

”Kiinteistötoimialan toimintaympäristö on muuttunut 2000-luvulla monipuolisemmaksi ja kansainvälisemmäksi, jossa pelkkä oman osaamisen pitäminen ajan tasalla ei enää riitä. Kiinteistöalan johto- ja asiantuntijatehtävissä menestyksekkäästi toimiminen edellyttää, että perinteisen kiinteistöliiketoiminnan ohella on laajalti ymmärrystä myös asiakaskokemuksen merkityksestä, palveluliiketoiminnasta, työympäristöjen kehittämisestä sekä laatu- ja ympäristöjohtamisesta. Samalla on osattava entistä paremmin hallita alan muutoksia ja tulevaa kehitystä. Onko kahdenkymmenen vuoden ikäinen PGP–koulutusohjelma pysynyt tässä muutoksen vauhdissa mukana? Omien kokemusteni perusteella on ollut hienoa todeta, että PGP pystyy vastaamaan myös uusiin vaatimuksiin. Kurssilla käydyt teemat olivat tämän hetkisiin haasteisiin ja uusiin näkökulmiin liittyviä aihekokonaisuuksia, joita niin akateemisesta maailmasta kuin käytännön elämästä tulevat luennoitsijat käsittelivät osallistujia kiinnostavalla tavalla. Lisäksi yritys- ja kohdevierailut oivallisesti avarsivat näkemyksiä. Lähes vuoden pituinen koulutus on tunnettu vaativuudestaan. Ajanjaksosta muodostuu kuitenkin kaikkineen antoisa ja hyvin opettavainen, kunhan on valmis panostamaan
aktiiviseen opiskeluun. En voi myöskään korostaa liikaa erilaisella työ- ja kokemustaustalla olevien kurssilaisten kanssa
käytävien keskusteluiden ja yhdessäolon merkitystä.”

Liikepaikkajohtaja Erkki Tommila, Alko Oy (PGP20)

”PGP20-koulutusohjelman suorittamisen avulla kykenin laajentamaan näkemystäni ja osaamistani kiinteistöliiketoiminnan johtamisessa tehokkaasti. Alkon liiketoiminnan ja palvelun parantaminen edellyttää myös kiinteistöliiketoiminnalta jatkuvaa kehittymistä ja tuloksellista toimintaa. Vuoden tiivis opiskelu syvensi ymmärrystä
kiinteistöliiketoiminnasta käyttäjän ja omistajan, rakennusliiketoiminnan, palveluliiketoiminnan ja sijoittajan sekä rahoittajan näkökulmasta katsottuna. Oma asennoituminen ja halu oppia uutta auttaa suoriutumaan ohjelmasta
ja erityisesti omasta työstä entistä paremmin. Hyvät luennoitsijat ja erityisesti mukavat kollegat loivat
opiskeluun positiivisen fiiliksen.”

Asiakaskokemuspäällikkö Mika Ollikainen, Sponda Oyj (PGP21)

PGP-koulutusohjelmaan osallistuminen oli todella positii­vinen ja innostava kokemus. Sain kurssilta paljon minul­le uutta tietoa kiinteistöliiketoiminnan eri osa-alueilta, sillä olen toiminut suurimman osan työuraani aivan toisenlaisissa tehtävis­sä mm. ICT-konsultoinnin ja asiantuntijapalveluiden myynnin pa­rissa. Huomasin varsin nopeasti, että pystyin yhdistämään muissa ympyröissä hankkimaani työkokemusta ja PGP-kurssilla oppimiani asioita käytännönläheisesti, nykyistä toimenkuvaani palvelevalla ta­valla. Tällä tavoin aikaa vievät ponnistelut ennakkotehtävien, tent­tiin lukemisen ja tutkielman tekemisen parissa tuntuivat koko kurs­sin ajan merkityksellisiltä.
Iso kiitos kurssin onnistumisesta kuuluu myös asiantunteville ja esiintymistaitoisille luennoitsijoille. Samoin oli antoisaa verkostoitua kiinteistöalaa monipuolisesti edustaneiden kanssaopiskelijoiden kanssa. Näin opiskelukokemukset tuottavat
kurssilaisille uutta arvoa vielä tulevaisuudessakin.”

Kiinteistörahastojen transaktiojohtaja Arimo Leppä, eQ Oyj (PGP21)

PGP-kurssi antaa monipuolisen ja kattavan näkemyksen ko­ko kiinteistöliiketoiminnan sektorista ja auttaa ymmärtä­mään eri toimijoiden intressejä ja liiketoimintamalleja. Kurssi antaa varmasti jokaiselle kiinteistöalalla toimijalle uusia näkökulmia ko­ko toimialaan, mutta myös omaan työhön. Tietenkään unohtamat­ta hyvää verkostoitumista alan muiden toimijoiden kanssa. Kurssi ei peilaa pelkästään kiinteistöalan nykytilaa, vaan mukana on vahvasti myös se tulevaisuus, johon ala on suuntaamassa – uskoisin, että tästä on monelle suurta hyötyä tulevaisuuden työuraa ajatellen. Kurssin luennoitsijat olivat todella hyviä, osaavia ja innostavia. PGP-kurssi oli kokonaisuutena erittäin positiivinen kokemus!”

Johtaja, DI Oskari Hartikainen, Auratum Kiinteistöt Oy (PGP21)

PGP-kurssi vastasi hienosti kovia odotuksiani tasokkaas­ta, laaja-alaisesta ja ajankohtaisesta kiinteistöliiketoiminnan johtamisen koulutuksesta. Koulutus oli mielestäni toteutettu mai­niosti, niin että rakennetun ympäristön laajan toimialan hyvinkin eri taustoista tulleet kurssilaiset hyötyivät kustakin kurssin jaksosta ja muut kurssilaiset toisten erilaisista taustoista. Itse sain jo ennes­tään tuttujen aiheiden osalta tietojani päivitettyä ja vähemmän tu­tuista aihealueista hyvät perustiedot. Vuoden mittainen koulutus lukuisine tehtävineen ja lopputöi­neen oli sitoutumista, aikaa ja motivaatiota vaativa paketti. Samal­la se oli kuitenkin poikkeuksellinen mahdollisuus rauhoittaa aikaa itselleni mielenkiintoisten aiheiden pohtimiseen ja oman osaami­sen kehittämiseen. Erityisesti lopputyö oli mahdollisuus käyttää ai­kaa tutkia itselleen mielenkiintoista aihetta syvällisesti erinomaises­sa ohjauksessa. Tärkeä osa kurssia oli ehdottomasti myös yhdessä tehtävät har­joitukset, luennoilla ja tauoilla käydyt keskustelut sekä verkostoi­tuminen. Myös kurssin lopuksi järjestetty kurssimatka oli upea ko­konaisuus mukavaa verkostoitumista, uusia ajatuksia ja hyvä päätös hienolle vuodelle. Suosittelen lämpimästi! ”

Toimitilapäällikkö Ari Saarinen, Elisa (PGP 22)

PGP koulutus ohjelma on laaja-alainen koulutusohjelma sekä laadukkaasti järjestetty. Koulutus avaa koko kiinteistöalan liiketoiminnan ja toiminta logiikan, sekä asiat jotka vaikuttavat kiinteistöalaan. Koulutuksessa avautui myös tulevaisuuden näkymät jotka auttavat peilaamaan alan kehitystä ja miettimään kehitystrendejä. Koulutusohjelman rakenne on monipuolinen, luennot avaavat ajatusmaailmaa ja alanhuippuja voi sparrata omilla näkemyksillä. Opiskelijat ovat pitkään olleet alalla ja luentojen välillä syntyvät keskustelut ovat niin mieleenpainuvia, että niistä saa paljon uusia ideoita. Näistä opiskelijoista ja kouluttajista syntyy verkosto työelämään, joiden kanssa on helppo palata koulutuksen jälkeen työelämän haasteisiin. Jaksoihin liittyvien tehtävien suorittaminen on mahdollista monella eri tavalla ja ne jopa koukuttavat suorittamaan tehtävät tehokkaasti. Samoin syventävä lopputyö on punnerrus, jota arvostaa pitkän aikaa. Koulutus on luonut itselle uusia toimintamalleja ja halua oppia vielä lisää, koulutuksesta saa paljon kun on itse valmis jakamaan oman osaamisen opiskelijakollegoiden käyttöön.

Palvelujohtaja Maria Aspala, SATO Oyj (PGP 23)

Kaupungit muuttuvat, kiinteistöt muuttuvat ja ihmiset muuttuvat. PGP -kurssi vastaa hyvin muutoksessa olevan kiinteistöalan tarpeisiin: perinteisten kiinteistöliiketoiminnan johtamisen osa-alueiden lisäksi kurssilla avataan
näkökulmia tulevaisuuden kehitykseen monitahoisesti sekä syvennetään asiakas- ja palvelukokemuksen johtamista. Kurssilla selkeytyy toimintamallien ja -tapojen erilaisuudet sekä yhtäläisyydet asunto-, toimitila- ja kauppakeskusliiketoiminnan välillä. Vapaamuotoiset keskustelut kurssikollegoiden ja luennoitsijoiden kanssa avaavat uusia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen. PGP-kurssi vaatii osallistujaltaan aikaa ja motivaatiota, mutta
luo hienosti yhteenkuuluvuutta kurssilaisten kesken yhteisten haasteiden ja niiden voittamisen kautta. Suosittelen.

Salkunhoitaja Outi Kanniainen, Keva (PGP 23)

PGP -koulutusohjelmasta kuulemieni kokemusten perusteella osasin odottaa vapaa-aikaa verottavia kotitehtäviä, tentteihin lukemista ja tutkielman kirjoittamista. En kuitenkaan osannut odottaa sitä suurta innostusta mikä
luennoitsijoilta ja kurssikavereilta tarttui mukaani! Koulutuspäivien aiheet sisälsivät sopivassa suhteessa perustietoa kiinteistöliiketoiminnasta ja näkemyksiä tämän päivän ja tulevaisuuden ilmiöistä. Koulutusohjelman myötä
minulle avautuikin aivan uusia näkökulmia työhöni. Yksi koulutusohjelman kohokohdista oli opintomatka Lontooseen. Tutustumiskohteemme olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia ja verkostoituminen kollegoiden kanssa oli
tehokkainta matkapäivien aikana. Koulutusohjelmaan osallistuminen vaatii panostusta paitsi osallistujalta myös työnantajalta. Jos mietit kannattaako se, vastaukseni on: ”Ehdottomasti kannattaa!” Kummankin osapuolen kannalta
katsottuna.

Oletko sinä seuraava PGP-osallistuja?

Jaa tämä sivu: